Muistelot on kirjoittanut Mirjam Lankinen
(tekstien muokkaus tänne sivustolle Esa Lahtomaa)
6. – 19.6.1968 Lapin matka ajoitettiin taas Valtakunnallisten Lähetysjuhlien aikaan, koska sieltä oli tullut esiintymis- ja säestyskutsu kolmeksi päiväksi. Ake Lehti järjesteli tuttujensa avulla matkaa jo kevättalvesta alkaen.
Matkaan lähti 40 soittajaa, joista viisi oli tyttöjä. Toivon avuksi lähti Ake Lehti oppaana ja huoltajina Anna-Liisa Vähä-Pietilä ja Mirjam Lankinen. Auton kuljettajana toimi Mauno Rindell. Pakkaaminen sujui jo kokemuksella, ainoastaan teltat jätettiin kotiin, koska pohjoisen kylmän sään vuoksi oli varminta käyttää joka paikassa tarjottua sisämajoitusta.
Ensimmäinen konsertti alkumatkassa pidettiin Lapuan Tuomiokirkossa. Lapua oli pastori Sakari Suutalan kotiseurakunta ja hän järjesti konsertin.
Seuraavana päivänä matkalla Ouluun pysähdyimme keittämään ja syömään Kalajoelle, ilma oli lämmin, kesäinen ja aurinkoinen. Pysähdyspaikkakin näytti hyvältä, metsätien alku siinä hiekkaisessa maastossa. Kun tuli lähdön aika, auto ei lähtenytkään liikkeelle. Pyörät pyörivät ja veivät autoa aina vain syvemmälle. Vieressä olevaa halkopinoa käytettiin hyväksi ja niin päästiin kuopasta, mutta auto alkoi vuotaa, ohjauksen tehostin meni epäkuntoon ja ohjaaminen muuttui hyvin raskaaksi. Mauno pyysi apua ratin pyörittämiseen ja kun Tapio Nummelalla oli jo kokemusta tällaisen ison auton ohjaamisesta, hän istuutui Maunon viereen auttamaan ohjauksessa, pääsimme Ouluun ja autokin saatiin korjattua siellä.
Soittokunta säesti Oulussa kolmen päivän aikana Tyttöjen ja poikien lähetysjuhlilla kaikki virret ja laulut, myös uusien laulujen opetukset. Välillä oli omia pieniä konsertteja ja viimeisenä päivänä vielä juhlajumalanpalveluksen ja päätösjuhlan musiikit. Ruokatarjoilu juhlilla oli runsas, majoitus soittokunnalla oli seurakunnan kesäkodilla. Mainittakoon, että juhlilla järjestetyssä lähetysaiheisessa tietokilpailussa oli 1500 osanottajaa ja sen voitti Heikki Saha.
Lähdimme kohti pohjoista, ensimmäisen päivän kohde oli Tornio, päätie oli poikki tulvien vuoksi ja jouduimme kiertämään vähän enemmänkin, sillä automme ei mahtunut muhkean kattokuorman takia pienempien siltojen alta.
Torniossa oli lämmin vastaanotto, rovasti Ahti, kanttori-urkuri Olli Rahkonen ja suntio Jouko Pipatti olivat järjestäneet konsertin kirkossa, tarjoilun ja majoituksen seurakuntatalolla. Konsertti onnistui hienosti ja seuraavana päivänä Olli Rahkonen saatteli meidät vielä Kalixiin asti Ruotsin puolella.
Seuraava konsertti oli Haroldsin Edeforssin kirkossa ja yöpyminen taas srk.talossa. Ystävällisinä isäntinä siellä olivat kirkkoherra ja rouva Aaronsson. Kiirunaan ajoimme Jällivaaran kautta. Kiirunassa majoituttiin retkeilymajaan ja osa soittajista hotelliin. Ensimmäiseksi tarjoutui uimahallissa käynti ja illalla kirkkokonsertti täydelle yleisölle Kiirunan kauniissa Karjalan punahongasta rakennetussa kirkossa, yleisössä oli kaupungin vastaavia viranhaltioita mm. konsuli ja rouva Falk.
Seuraavana aamuna oli edessä Kiirunavaaran kaivoksella käynti. Edelliseltä matkalta tuttu Pentti Kivimäki johdatteli meidät sinne n. 350 m. merenpinnan alapuolelle. Siellä katselimme ensin porausta ja sitten lastausta. Ensimmäisen konsertti oli kaivosruokalassa työmiehille heidän ruokatuntinsa aikana, sitten tarjottiin meille lounas, jonka jälkeen kaivoksen virkamiehille ruokatuntikonsertti.
Kiirunassa tehtiin vielä ostoskierros ja lähdettiin kohti Karesuvantoa, jossa oli myös konsertti kirkossa, seurakunnan tarjoama päivällinen ja majoittuminen retkeilymajaan. Ikkunoiden takana loiski Muonionjoki.
Keskusteltiin matkan suunnasta; vaihtoehtoina pohjoinen tai itä. Päätökseksi tuli pohjoinen ja päämääränä Hammerfest. Enontekiöllä vaihdoimme Norjan rahaa, ostimme maitoa ja täydensimme kuumelääke varastoamme, sillä Oulun jälkeen oli ilmennyt kipeitä kurkkuja ja vähän päänsärkyjä.
Enontekiöllä Palojärven tullissa soittokunta tervehti tullimiehiä soitolla ja yllätyksenä meille, tullipäällikkö kutsui koko joukon kakkukahville kotiinsa.
Ilma oli edelleen kaunis, maisemat vain muuttuivat aina vain jylhemmiksi, tien vierellä nähtiin pienempiä puroja ja mahtavia vesiputouksia ja toisella puolella jyrkänteitä, jonka pohjalla virtasi joki. Poroja oli paljon.
Ilma oli viilentynyt, mutta Kautokeinon tullin jälkeen Altassa aloimme ihmetellä, että siellä oli jo kesä, puut olivat täydessä lehdessä, vuokot ja tulppaanit kukkivat, kun aikaisemmat maisemat olivat olleet vasta alkukeväässä. Kuulimme, että Alta saa lämmintä ilmaa Golf-virrasta.
Altasta eteenpäin tien varsilla olivat sitten taas parimetriset lumikinokset ja ilma oli kylmää. Oli nousemassa myrsky. Hammerfestiin menevän lautan yli löivät aallot ja Hammerfestissä oli ulkonaliikkumiskielto myrskyn takia, kirkkoiltaa ei voitu pitää, mutta meille näytettiin kuitenkin kirkkoa. Majoitus oli järjestetty retkeilymajaan, joka oli kalliolla ja vaijereilla kiinnitetty alustaansa.
Myrsky ja kapean tien vierellä olevat ammottavat jyrkänteet peloittivat ja pyysimme Taivaan Isän varjelusta. Myrsky jätti meidät, oli pienet pysähdykset Skaidissa ja Laxelvissä.
Suomen puolelle tulimme Karigasniemen tullin kautta ja keitimme lihakeittoa Kaamasen Campinalueella Inarissa. Olimme kokeneet palan pohjoisen ihmisten ankaraa elämää ja heti Suomen puolelle tultuamme tuntui jo helpommalta. Ivalossa pääsimme lämmittelemään ja siistiytymään Ivalon rukoushuoneelle ja illalla oli konsertti Ivalon kirkossa täydelle yleisölle (joista pieni osa tuomitsi torvien tuomisen kirkkoon).
Meillä oli matkassamme ollut Enontekiöltä tai jo vähän aikaisemminkin jokin sitkeä virus? , joka kulki soittajasta toiseen , aina 2-3 kerrallaan, ensin vanhemmilla soittajilla, kipeä kurkku ja kuumekin nousi joillekin 39-asteeseen, mutta se oli mennyt lääkityksellä ohi. Ivalossa alkoivat pienemmät pojat sairastua ja Pekka Syrjänen valitti sekä kurkku- että vatsakipua. Lääkkeet ja ruoka eivät pysyneet sisällä. Menimme Inariin lääkäriin. Emme arvanneet, että hänet oli jätettävä sinne. Itkukaan ei auttanut. Mutta 5 päivän kuluttua, samana päivänä kun koko soittokuntakin kotiutui, Pekka ylpeänä kertoi nähneensä, miten me matelimme siellä maassa kun hän lensi ylitse.
Seuraava pysähdys oli Sodankylän varuskunassa, siellä konsertti uusille alokkaille ja virkistäytymistä varuskunnan uimahallissa. Kirkkokonsertti oli Sodankylän kirkossa ja majoittuminen vanhan pappilan pirtissä ja muissa huoneissa. Matka jatkui Kemijärven kautta Sallaan, jossa meitä odotti Toivon kurssitoveri Turun Kirkkomusiikkiopistosta, myöskin kanttori ja srkn Poikasoittokunnan johtaja Heikki Haunio.
Sallassa oli kirkkotilaisuus tankkiesteiden ympäröimässä uudessa kirkossa. Valtakunnan raja oli lähellä. Sallan vanha kirkko oli tuhoutunut talvisodassa ja kirkonkylä jäi rajan taakse jatkosodan jälkeen. Tämä uuteen kirkonkylään rakennettu kirkko oli valmistunut v. 1950.
Koska meillä edelleen oli kuumeilevia poikia, lähetimme soittokunnan johtajan lääkärille valittamaan kurkkukipuansa ja hakemaan penisiliinikuuria. Toivon kurkku ei ollut kipeänä, mutta jostakin syystä hän kuitenkin sai kuurin, jonka sitten jaoimme sairaillemme ja saimme pojat suhteellisen terveiksi.
Hyrynsalmella oli myöskin lämmin vastaanotto, siellä toinen kurssitoveri-kanttori Veikko Pakarinen (Esa Pakarisen veli) toivotti meidät tervetulleeksi. Saimme majapaikaksemme ja käyttöömme koko seurakuntatalon, myöskin urut. Kohta alkoikin kuulua, kun pojat tavoittelivat Bachin Toccataa, se onnistuikin niin, että sen voi tunnistaa. Kirkkokonsertin jälkeen osa joukostamme lähti kanttorilan yösaunaan.
Aamulla siivouksen jälkeen lähdimme nyt kohteena Suonenjoki. Matkalla olivat pysähdykset Kajaanissa ja ruokailu Iisalmen jälkeen Valkeisen rannalla. Suonenjoella majoituimme vanhasta pappilasta tehtyyn ihanteelliseen retkeilymajaan. Suonenjoen kirkossa oli tämän matkan viimeinen konsertti.
Korpilahdella sitten matkan viimeinen ruokailutauko, Ake Lehti jäi Tampereelle. Tällä matkalla oli ollut vastoinkäymisiä, ensin auton kanssa, sitten Hammerfestin myrsky ja kylmyys sekä vielä soittajien kuumeilua. Matkan loppupuolella oli vaikein työ soittaa Urjalaan Pekka Syrjäsen vanhemmille Pekan jäämisesta Inariin. Kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin, rukoilimme tervehtymistä ja uskon, että Taivaan Isä antoi meille voimia selviytyä.
Annoimme ohjeeksi niille, jotka olivat sairastuneet matkalla, mennä tohtori Rautavan vastaanotolle, jolle myös kerroimme siitä Sallan penisiliinikuurista, joka oli jaettu viiteen osaan.
Nummelassa 12.09.2017
Mirjam Lankinen