14.-17.10.2022
Esa
Neljä metsäkaveria marssi niin, koska matka oli tiedossa, mukava siis.
Vaan yksi oli jäänyt rokuliin, siis häntä onkin muistamiin.
Kolme metsäkaveria marssi niin, koska matka oli tiedossa, mukava siis.
Vaan yksi jäikin kotimaisemiin, kun tauti kaatoi kumppanimme, petiin.
Kaksi metsäkaveria marssi niin, koska matka oli tiedossa, mukava siis.
Matkasimme vain lähimaisemiin, Sepen synnyinpaikkoihin kiinnyttiin ja matka meillä oli ihan hauskakin.
NÄIN kävi vuonna 2016, JOTEN
Matkan järjestäjä Esa oli päättänyt, että katsotaan lähimaisemien Torronsuo ja Liesjärvi uudestaan kun nyt Makekin on matkassa mukana. Majapaikkana toimi Lahtomaan perheen kesäasunto (tekojärvineen = kylpytynnyri). Lisäkommenttina Esa kertoi, että koska hänelle tulee vuonna 2023 syksyllä pitkä ajoreissu Ranskaan, niin nyt kerätään voimia -hehe
14.10. suoritimme ns. alkulämmittelyt eli kiertelimme Hyyppärä / Kultalähde luontopolulla. Hieman meinasi sataa tihuttaa, vaan onneksi pelkästään meinasi vaan.
Saunan ja ruoan lämmitystä. Ja tietysti oman järven veden lämpötilan kohottamista kaupunkilaisille sopivaksi. Ja hyvinhän me lämpimässä vedessä viihdyttiin (olisi kannibaalit olleet ylpeitä valkoisista lihoista keitinvedessä, vaan kypsyysaste jätettiin raaaksi, koska huomenna on uusi vaelluspäivä).
Syöminen meni asianmukaisesti ja nyt tällä kertaa Makekin oli hoitamassa oman ruokaosuuden ”kadottamista kiduksiin”.
15.10. lauantaiaamun heräilyt suoritettiin jälleen ammattitaidolla eli hitaasti venytellen. Lähtee vanhemmankin miehen koneisto paremmin vauhtiin, kun ei säikytellä ruumista heti aamutuimaan.
Riittävän monipuolisen ja maukkaan aamupalan jälkeen eväät pakattiin ja suunnattiin päivän kohteeseen Tammelan puolella olevalle Torronsuolle, minkä vierestä oli tullut mentyä varmaan jo satoja kertoja, vaan aina oli katsomatta jäänyt (paitsi Esa ja Sepe olivat käyneet vuonna 2016 esikatsastamassa, että onko Pohjanmaan pojjaalle riittävän tasaasta).
Reitit olivat hyvin merkitty ja kulki pitkospuita myöten valtavan aapasuon läpi. Leveimmät pitkokset olivat 50-senttisiä, joten ei tarvittu kahta rinnan. Suo on yllättävän värikäs, ruosteenpunaista sammalta, muutoin kullankeltaista korsikasvia, tummia jänteitä ja kitukasvuista mäntyä. Kun suo on tarpeeksi iso ja on sen keskellä, tulee aika vaikuttunut olo.
JA suotahan riitti ja riitti, vaan kaunista oli. Ei turhaan ole kehuttu, varsinkin kun reitit olivat helposti merkityt, joten nyt ei tarvinnyt tehdä ”omia oikopolkuja” kuten 2016 (digitaaliset vempaimet antoivat periksi eli kännykästä alkoi tyhjenemään akku (Sports Tracker -appsi). Onneksi aina matkallamme mukana oleva manuaalinen luottokompassi (se EI digitaalinen koje) ja sen taitava lukija Sepe toimivat synkronoidusti ja näyttävät muille oikeita suuntimia.
No niin ja onnellisesti pääsimme Torronsuolta asfaltti-pinnalle, joten kovaa oli taas maankamara.
Syömään mentiin nyt Eerikkilän urheiluopistolle, jossa oli maukasta ns. kotiruoka-tyyppistä ruokaa ja tutkailtiin paikkoja sekä saatiinpa vielä opaskin pitämään meille lyhyen katsauksen talon historiasta.
Talsittuja kilometrejä ei jaksettu mittailla, kyllä kroppa sen itsessään tuntee ja se riittää. Takaisin majapaikalle ja lämmiteltiin luitamme saunassa ja tynnyrissä ja jutusteltiin mukavia sekä ihmeteltiin ”maailman menoa”.
Pötsit piukeina muisteltiin menneitä, mietiskeltiin tulevaisuutta ja kuinka ollakkaan, uniJukka saapui ihan pyytämättä tai tilaamatta… krooh (ollaankohan tultu vanhoiksi?)
16.10. sunnuntaina -freesit kundit taas matkalla ja nyt suuntana Liesjärvi, joka sekin sijaitsee pääosin Tammelan kunnan alueella. Monessakohan Suomen kunnassa on kaksi kansallispuistoa?
Esa ja Sepe olivat käyneet vuonna 2016 esikatsastamassa, että onko Pohjanmaan pojjaalle riittävän tasaasta.
Innolla Sepen kanssa odotimme nyt Maken hyväksyntää kohteesta, sillä meidän kahden mielestä edelleen yllättävän ”cool” puisto, hyvä että tultiin. Make oli samaa mieltä ja hyväksyi, että kyllä passaa tasaseen maan kulkijankin askelille valittu maaperä.
Siis valitsimme sopivat reittipolut ja onneksi niitä riitti.
Maastoltaan tämä oli täysin eilisen vastakohta. Aarnimetsää ja järvimaisemaa.
Korpilahdelta alkoi 1.3 km pitkä kapea kannas, joka erottaa Liesjärven ja Kyynäräjärven. Kapea tarkoittaa ohuimmillaan 10 metriä, leveimmillään 40 m. Järviä yhdistää joenpätkä, jonka yli kulki puusilta, mutta näin matalan veden aikaan siitä pääsi vaivatta kulkemaan niin, että vain saappaan jalkaterät kastuivat.
Saavuttiin Pirttilahteen, josta jatkettiin vielä Tapolanjärvelle. Sitä pääsi ihailemaan arviolta 40 m korkeudesta Hyypiönkallion jyrkänteeltä.
Lopulta alkoi Keppana-Kellari häämöttämään ja siellä nautitun maukkaan ja ravitsevan ruokailun päätteeksi totesimme, että kylläpä osataan ns. keskellä metsää tehdä hyvää sapuskaa. Oluen valinnasta meinasi tulla vaikeata, kun valikoimissa oli 280 laatua. Sen verran näljässä oltiin, että ei tehty asiasta ongelmaa.
17.10. maanantai ja arki koitti eli vaellus”juhlat” on juhlittu.
Sitten perinteinen siivous ja kamojen pakkaus. Patikkaretki jäi historiaan ja jätkät palasivat takaisin arkeen odottelemaan uutta syksyä ja uusia seikkailuja.
Majapaikalle hyvästit ja johtotähti-tähtäin kohti Helsinkiä ja Make suuntasi kohti Länsi-Suomea… lakeuksille.
”Mitätön askel ihmiskunnalle, 87500 (ei välttämättä ihan kivutontakaan) askelta parille papalle!” Muuan retkeläinen