Ruunaa Neitijärvi/Puolukka 15.-18.10.2010
No niin ja HEI! kaikille lukijoille.
Tämä matkakertomus onkin nyt hieman erilainen kuin aiemmat.
Repsa, Make ja Sepe kirjoittivat nyt selkeät omat tarinat, joten minäpä keskityin luonnehtimaan meitä vaeltajia henkilöinä.
Aloitetaan siis tästä ”kevyemmästä” osuudesta ja sitten siirrytään itse asiaan.
EZA
Etsin jokaiselle viineistä käytettyjä luokituksia, jotka minun mielestä kuvaavat ko. henkilöä. Hieman olen ”parannellut tekstejä”. Saatte pojat, ihan rauhassa, olla eri eri mieltä.
Repsa (vuosikerta tavaraa = et voi valita väärin)
– Antava: Melko runsas, elinkaarensa huipulla oleva Repsa. Repsa on parhaimmillaan niin tuoksujen kuin makujenkin suhteen = kaikkiruokainen. Ystäviään kohtaan Repsan antavuus on ”mittaamaton” – jo pelkästään juttelu Repsan kanssa rauhoittaa sekä antaa ajatuksille uutta suuntaa.
– Paahtunut: Muistuttaa poltetun sokerin tai savun tuoksussa kasvanutta (antaa mm. hienon ympärivuotisen rusketuksen). Tyypillistä kuuman ilmanalan Repsoille, mutta esiintyy myös harvinaisuutena Suomessa (Mouhijärvellä).
– Monipuolinen: Repsassa on monia eri vivahteita ja ulottuvuuksia, jotka usein tulevat esiin Repsan ”avautuessa” parin lasillisen jälkeen (tai esimerkiksi siivotessa tai puita sahaillessa (tai halaillessa) metsässä). Monipuolisuutta pidetään Repsoissa laadukkuuden merkkinä. Kypsyessään Repsoihin syntyy niin monipuolisia taitoja, joista taikuri itsekin olisi ihmeissään…
Eza (sekoitus useaa laatua = ”Ripaus ruotsalaisuutta” ja Karjalasta kajahtaa)
– Aromaattinen: Selkeä, ryypänneelle tyypillinen aromi tai haju, johon tavallisesti liittyy yrttien mausteisuutta, esanssia tai parfyymia. Tyypillinen esimerkiksi muscatilla tai gewürztraminerillä (luetaan kossu) maustettuja juomia nauttineille.
– Vivahteikas: Miehisyydessä ja naisellisuudessa on useita erilaisia ulottuvuuksia. Arvostettu ominaisuus. Tähän liittyy myös Reserve eli prestiisisekoitus tai muuten vain maineen edistämiseksi laitettu lisätermi.
– Talonpoikainen: Miehisyydessään, vaatetusmaultaan ja kokonaisuudeltaan hyvin karkea, selkeä ja hyvin tehty. Ezassa ei ole runsaasti negatiivista, mutta häneltä puuttuvat eleganssi ja tyylikkyys.
Make (sekoitus vuosikertaa sekä uutta)
– Kukkea: Make on hehkeimmillään, miehisyydessä ja makuasioissa on runsautta ja ripaus arvaamattomuutta. Uuteen kukoistukseen Make on herännyt muutettuaan –maalle –löytäen siululleen syvyyttä.
– Tasapainoinen: Eri osatekijät (hedelmien syönti, vatsahapot, alkoholi, mahdollinen sokeri, jne.) muodostavat miellyttävän ja harmonisen kokonaisuuden. Oikeassa suhteessa sekoitettu ripaus aitoa ”pohojalaisuutta” täydentää lopputulosta.
– Vendange tardive: Alaikäisen Maken yhteydessä käytetty termi, joka tarkoittaa, että Make on tehty normaalia ajankohtaa myöhemmin (1952) näihin kolmeen muuhun verrattuna (1951). Saksalaisissa Makeissa vastaava termi on ”der jüngste Knabe“.
Sepe (tarkkaan valikoiduista tarpeista ja oikeassa mittasuhteessa sekoitettu)
– Aromi: Yksittäinen tuoksu (esimerkiksi sitruuna, omena, tammi, voi, jne.) korostuu Sepen omenamehuissa. Sepe ja vastaavan ikäluokan edustajat (+ Make) voidaan syntyperänsä mukaan jakaa kolmeen ryhmään: primäärisiin (perusjuttu), sekundäärisiin (ikääntymisen myötä syntyviin uusiin ulottuvuuksiin) ja tertiäärisiin (kypsyyden myötä kehittyviin tapoihin ja eri tieteiden, taiteiden sekä käsityötaitojen soveltamiseen).
– SQPRD Sepe di Qualita Prodotto in Regione Determinata (EU:n laatuvaatimukset täyttävä Sepe, käytännössä DOC-sepe). Tähän liittyy myös Elegantti: Tuoksujen ja makujen kokonaisuus, jossa on hienot aromi- ja makuvivahteet ja harmoninen tasapaino eli hyvin valmistettu, riittävän alkoholipitoinen ja valmistusteknisesti moitteeton puna- tai valkoviinilasillinen, hyvässä seurassa (= Repsa, Make, Esa) ja metsälenkin sekä hikisaunan jälkeisesti nautittuna, on Sepelle suorastaan ”must” juttu.
– Rakenne: Sepe on kuin viiniköynnös ja Suomessa menestyvät parhaiten hallaa kestävät Sepet. Ensimmäisinä elinvuosina Sepen on annettu kasvaa melko vapaasti, sillä se vahvisti runkoa ja luustoa. Nykyään Sepe saa elinvoimansa moniravinteisesta, varsinkin Vääksyn Mylly Oy:n viljatuotteista tai luomuperunoista sekä omenoista!
JA SITTEN REISSUKERTOMUKSIIN
MAKE
Matkanteko
Repsa tuli hakemaan Makea aikataulun mukaisesti. Matka jatkui Seinäjoelta klo. 8.15. Liukkain osuus menomatkalla oli Maken kotikaduilla.
Repsa ajoi mennen tullen koko matkan joten Makelle jäi kartturin tehtävät.
Sää
Lauantaina koko päivä oli pilvipoutainen, navakka tuuli puhalteli pohjoisesta. Maa oli osittain luminen ja pitkospuut näin ollen liukkaita. Matkaan päästiin n. klo 09.30 ja takaisin ennen hämärää. Sunnuntai oli aavistuksen lämpimämpi ja tuuli oli kääntynyt lounaan puolelle. Matkaan taas ennen kymmentä ja takaisin ennen hämärää. Maanantain paluumatkalla sää vaihteli aamun pienestä sateesta keskipäivän auringonpaisteeseen.
Majoitus ja ruokailu
Puolukka- mökki oli riittävästi varustettu meidän tarpeisiin. Aurinkopaneli oli miellyttävä yllätys.
Mökin hoito / siivous oli jäänyt edellisiltä kävijöiltä puutteelliseksi… Sauna oli tilava ja löylyt makoisat.
Sepon menu ylitti kaikki aiemmat. Tarjolla oli kalaa, hirveä ja lammasta höystettynä oman maan laadukkailla perunoilla. Aamupuurot valmistuivat monen vuoden kokemuksen tuomalla taidolla. Retkilounaalla nautittiin laavulla perinteiset hernekeitot, makkarat ja munaleivät. Kahvi- ja teetaukoja pidettiin tarpeen mukaan.
Maisemat
Lieksanjoki järvineen muodosti sopivan coctailin koski- ja suvantomaisemia. Yleiskatsausta maisemiin haettiin pariin kertaan Huuhkajanvaaran näkötornista. Kävelyreitit olivat erinomaisessa kunnossa, siisteys esimerkillistä. Joen ylittävät sillat ikuistuivat jokaisen kameraan. Neitikoskella vietettiin pitkä tovi seuraten koskenlaskua ja freestylemelontaa. Päästiin myös useampaan kertaan harjoittelemaan salmien / joen ylitystä veneillä.
Mieleenpainuvin osuus sattui retken lopulle. Osuudella Niskalahti – Horkka aikaa paloi jylhien jokimaisemien ihasteluun.
Kahden päivän (= 40 km) kävelyillä saimme kierrettyä suurimman osan retkeilyalueesta. Edeltävän illan ennakkosuunnittelu otsalampun valossa kantoi taas hedelmää…
Kommellukset / Erityiset muistelot
Sepe uskaltautui vilvoittelemaan hyhmäiseen veteen. Make kävi myös huoltamassa iskiastaan jäävedessä…
Gps:n käyttö:
Viime reissun valitusvirsi = ” Tää on kyllä viimeinen kerta tällä koneella ” oli kantanut hedelmää. Maken uuden sukupolven GPS löysi satelliitit kaikissa katveissa. Yhdet akut (= 2 sormiparistoa) kestivät kaksi päivää.
Kattilaniemen laavulla kajautettiin joogamaiset Leijonahuudot päänahan kireyden ja otsan ryppyjen poistamiseksi.
Kaatumistilasto ja Terveys
Maken iskias vaivasi, mutta pysyi kohtuullisena.
Sanasto (=uusi osio)
Kaira = asumaton laaja metsäseutu erityisesti Pohjois-Suomessa
Jänkä = jänkhä = harvapuinen suo tai räme
Aapa = aapasuo = havumetsävyöhykkeen keski- ja pohjoisosien suotyyppi, jossa suoalueen keskikohta on selvästi reunoja alempana
Reissun vitsi
Kenraalin eläke
Pentagonissa havaittiin, että armeijalla on liikaa kenraaleita ja siksipä jokaiselle vapaaehtoisesti eläkkeelle jäävälle tarjottiin erillistä bonusta. Bonuksen määrä saatiin siten, että kenraali sai nimetä kaksi pistettä ruumiistaan, ja näiden välimatka mitattiin. Jokaisesta tuumasta maksettaisiin 10.000 dollaria.
Ensimmäisenä mitattavaksi astui ilmavoimien kenraali. Hän kehotti mittaamaan etäisyyden päälaestaan varpaiden kärkeen. Mittaustulos oli 72 tuumaa eli kenraali käveli ulos 720.000 dollarin shekki taskussaan.
Seuraavana oli maavoimien kenraalin vuoro. Hän pyysi mittaamaan välimatkan ylösnostetun käden sormien ja varpaiden välillä. 96 =tuumaa saatiin tulokseksi ja kenraali tienasi täten 960.000 dollaria.
Kolmantena mittaukseen tuli vanha, kaiken kokenut merijalkaväen kenraali. Kun häneltä kysyttiin mittauspisteitä, hän sanoi: ”Peniksen kärjestä kiveksiini”. Mittamies ehdotti, josko kenraali harkitsisi uudelleen ja kertoi suurista shekeistä, jotka edelliset kenraalit olivat kuitanneet.
Kenraali ei muuttanut mieltään, jolloin lääkintäupseeri asetti mittanauhan kenraalin peniksen päähän ja alkoi mitata.
Hyvä Jumala”, hän sanoi. ”Missä ovat kiveksenne?”
”Irakissa”, vastasi kenraali.
REPSA
Ruunaa Neitijärvi/Puolukka 15.-18.10.2010
Matkanteko
Repsa lähti perjantaina aamulla kotoa kello 6 kohti Seinäjokea noutamaan Maken autoon kartanlukijaksi. Yhteisesti taivaltaen matka kului mukavasti rupatellen. Pari kehon ja yksi auton tankkaus tehtiin menomatkan aikana. Perille päästiin kello 15:15 ja Repsan istumalihaksille matkaa oli kertynyt 680 km.
Tämä autokunta sitten odotteli toisen avainporukan saapumista, jotta pääsisi mökkiin sisään. Onneksi ei tarvinnut odottaa kuin 20 minuuttia. Toisen auton kartanlukija kertoo sitten heidän maisemareitistään.
Paluumatkalle lähdettiin yhtä aikaa eri reittejä maanantaina kello 7:30. Vaikka paluumatka oli sama, niin matkan teko tuntui jotenkin pidemmältä? Eikä pidetty Maken kanssa mykkäkoulua. Kroppaa ravittiin pariin kertaan ja samoin auto tuli tankattua. Repsa pääsi kotiin vaimon luokse kello 16:30, Make pari tuntia aikaisemmin.
Sää
Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli tullut pieni lumikerros. Aamulla oli aste pakkasella. Sunnuntaina aamulla suunnilleen saman verran. Lauantaina taisi tuulla vähän enemmän? Maanantaina tihkutti sitten vettä, mutta se ei enää haitannut pois lähtöä.
Majoitus ja ruokailu
Seppo oli löytänyt meille etukäteen mukavan mökkipaikan puistikon sisältä http://www.villipohjola.fi/item.asp?Section=2993&Item=127
Mökkiin oli lisätty aurinkopaneelit. Perjantaina akku oli tyhjä. Laitettiin kynttilöitä palamaan. Esa alkoi korjata ”myrskylyhtyjä” ja sai meille kolme toimivaa versiota. Kaasuliesi toimi moitteettomasti. Kaasulla toimiva jääkaappi ei syttynyt omalla kipinäsytyttimellä, mutta meidän ”kaasupistoolilla” se saatiin käynnistettyä. Siis me luultiin niin. Ei jaksanut palaa kuin hetken itsekseen ja sitten liekki hiipui pois. Kymmenen minuutin ”painimisen” jälkeen annettiin sen sitten olla. Eteinen oli ruuille näillä keleillä tarpeeksi viileä jääkaappi. Lauantaina illalla akussa riitti valovirtaa, mutta sunnuntaina loppui kesken. Ladattava lyhty oli mukana ja siitä saatiin puolella teholla kolme iltaa lisävaloa ja vähän aamullakin.
Sauna oli tilava ja mukavasti puita syövä kiuas. Puuvarastosta niitä puita piti tonkia roskien alta esiin. Kiukaaseen oli viritetty kaksoissäiliöt vedelle ja ne riittivät tälle porukalle iltapesuun ja tiskaukseen.
Vesi kannettiin ämpäreillä mökkiin järvestä ja kaivolta.
Kamiinalla lämmitettiin pirttiä. Aamulla oli mökissä vielä riittävän lämmintä ja illalla varsinkin yläpetillä.
Seppo savusti meille perjantaina kalaa. Perunat hän oli nostanut vielä edellisenä iltana omasta perunamaasta.
Lauantaina oli spelttiä ja hirvipataa. Sunnuntaina Seppo valmisti meille lammaskaalia. Erinomaiset ruuat. Sen huomasi Repsan kroppakin. Silmät ja suu ahmivat enemmän, mitä polttokoneisto ehti työskennellä patikoinnin aikana, kun paino oli noussut kilon viikonloppuna! Sitä se iltasyöminen teettää.
Patikoinnin aikana taukopaikan nuotiolla oli perinteinen muonitus. Kaksi purkkia hernekeittoa, makkarapaketti ja leipäparin välissä muutakin kuin ylähuuli. Omenaa, keitetty kananmuna ja suklaapatukkaa lisäravinnoksi. Kahvin kanssa pullanpala ja Maken tekemää raidatonta tiikerikakkua.
Maisemat
Perjantaina käytiin mökin lähituntumassa olevalla Huuhkajavaaran näkötornilla. Vähän oli utuinen iltapäivä. Lauantaina patikkareitin loppu tuli saman tornin kautta ja silloin oli kirkas ilma ja maisemat tulivat hyvin nähdyksi. Lauantain ja sunnuntain reitin jokivarsimatkat olivat mukavaa katseltavaa ja sai kuunnella kosken kohinaa. Metsämatkat olivat vähän puuduttavia, niitä on jo niin paljon nähty tähän mennessä.
Kommellukset / Erityiset muistelot
Makella oli uusi gps mukana, kyllä nyt kelpasi mennä, kun satelliitit löytyivät ja paristoja ei tarvinnut vaihtaa kesken matkaa. Tosin mökillä pariston vaihdon yhteydessä gps temppuili. Taisi hukata aikaisemmat tallennukset muististaan?
Neitikoskessa lauantaina päästiin katselemaan rodeomelojien harjoituksia. Ei tehnyt mieli mennä mukaan nollakelissä. Harrastuksesta löytyy tietoa sivustolta Rodeo melonta jossa mainitaan, että Suomen ehdottomasti paras rodeohontto on Neitikoski Lieksassa.
Markku Lappalainen souti meidät ystävällisesti mökkikylästään joen vastarannalle.
Lauantaina ennen Huuhkajavaaran huipulle nousua Make arvuutteli meiltä, että kuinka monta metriä tulee nousu olemaan näkötorniin. Esa pääsi lähimmäksi. Nousua oli 60 metriä. Sepon keuhkot eivät olleet rekisteröineen nousua lainkaan, kun todettiin, että sinuun nousu ei tainnut vaikuttaa? Seppo siihen totesi, ”että mikä nousu”?
Tämä reitin loppuvalinta valinta taisi olla Sepon huumoria?
Parin päivän aikana reitillä oli muutaman kerran veneellä tehtäviä joen ylityksiä ja tämä oli mukavaa puuhaa. Aivotoimintaakin oli sen verran mukana, että ylityksen jälkeen jäi molemmille rannoille yksi vene ja kaikki miehet olivat samalla puolella rantaa matkaa jatkamassa.
Seppo kävi saunasta uimassa ja Make kävi kahlaamassa jonkun matkaa Neitijärvessä. Porukan vanhimmat eivät tehneet sitäkään.
Sekin on sitten pimeässä mökissä kuultu, että kuorsaus ja paukuttelu onnistuvat mieheltä yhtä aikaa. Mikähän välivarasto silloin kropassa tyhjenee?
Kaatumistilasto ja Terveys
Kaatumistilastoon ei tullut lisämerkintöjä.
Repsan kroppa kesti tämän 40 (3,5+16,5+20) kilometrin yhteistaipaleen tällä kertaa hyvin. Siihen kyllä auttoi sunnuntaina vetäjät, kun kärjessä vuorottelivat Repsa ja Esa. Seppo veti pääasiassa lauantaina ja sen huonokuntoisempi kroppa huomasi. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
SEPE
LOTINAN LÄTINÄT
eli havaintoja huollon puolelta
Perjantai
Kohde oli tänä vuonnna ennätyksellisen kaukana. Ajoaika (netto) huoltovankkureille oli laskettu 7 ½ tunniksi. Lähtö Paloheinästä oli perjantaina klo 8.15 siis akateemisen vartin sallimissa rajoissa.
Kartturi Esa kuopi jo pihamaallaan lievästi hermostuneena ja ilmeisessä matkakuumeessa. Siihenhän ei auta kuin yksi lääke, eli HANAA…
Pirssi oli ladattu rutiinilla, Repsan hankintalista oli suureksi avuksi. Muonitussuunnitelman periaate oli suosia suomalaisia perusmakuja ja viinien osalta pyrkiä pysyttelemään alle kympin peltikorkkipulloissa. Vm. onnistuttiin keskimääräisesti. Päivitetty lista on matkakertomuksen liitteenä.
Hesasta Lahteen tie oli sulaa, mutta Mäntsälän kohdalla alkoi jo pientareella olla huurretta ja vähitellen luntakin, lopulta tuommoinen 10 sentin kerros. Hörpiskeltiin termareista, kuski kahvia ja kartturi teetä.
Ensimmäinen tauko pidettiin vakiopaikassa Visulahden Shellillä Mikkelin kupeessa. Paikka oli tuttu jo Koloveden ja Kolin keikoilta.
Marssittiinkin sisälle tyyliin ”Tultiin taas. Ai miten niin et muista, vastahan me poikettiin pari vuotta sitten.” Tilattiin tavanomainen huoltopaketti eli nesteenvaihto: ensin vanhat pois ja tilalle tee ja tuore munkki.
Ajeltiin Savon sydänmaille Kuopioon päin, Juvan ohi Joroisille, sitten suuntana Varkaus, josta käännyttiin tielle 23 Joensuuhun. Leppävirran maisemissa tie oli vähän kiharaista ja muistelen ajatelleeni, että kannattaa mennä iisisti kun notko-paikoissa voi tien pinta olla jäässä. Kahdeksankympin rajoitus sopii hyvin vanhalle mersulle. Yhden mäen päällä takana pitkään kytännyt musta Audi kiihdytti ohi. Samalla kohtaa sattui olemaan telkänpönttö, joka tietysti leimahti. Ensi reaktio oli tietysti ”#&%#..le.
Jäin miettimään, kummalle se reagoi, tosin mullakin oli mittariin päässyt karvan alle 90, ohittajalla täytyi olla reippaasti enemmän. No ei auta itku markkinoilla.
Tässä voin paljastaa jo, että reissun jälkeen keskiviikkona tuli Itä-Suomen liikenne-turvallisuuskeskuksesta kirje, jossa poliisisetä kehotti tarkkailemaan nopeuksia, väitti tutkimusten osoittaneen, että niillä olisi jotain tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa.
Päästi kuitenkin huomautuksella, kun nopeus mitattuna oli 87 km/t ja hän päätyi pitämään sitä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä rikkeenä.
Olosuhteethan olivat kylläkin ankarammasta päästä, kun Esan kanssa paranneltiin mualimata. Listalla oli juuri menossa maahanmuuttaja-politiikka – siis oltiin molemmat huomattavan kiihtyneessä mielentilassa.
Joensuussa poikettiin markettiin hankkimaan Sepen kameraan muistikorttia, muuta pientä – ja tietysti kusella. Kuultiin raportti länsisuunnalta ja pääteltiin, että oltaisiin hyvissä ajoin perillä, ruoka valmiina ja sauna lämpiä-mässä, kun kaverit saapuvat.
Joensuusta suunta oli Enoon ja Uimaharjulle, jossa ei kuitenkaan pysähdytty, kun simmarit oli molemmilta unohtunut kotiin.
Ajokeli oli ollut koko ajan kohtuullinen, mutta näki että yöllä oli ollut jonkin sortin lumi-myrskyä. Esa havaitsi täysperävaunullisen rekan kyljellään pientareella. Outo tapa parkkeerata.
Enon jälkeen jatkettiin Joensuu-Lieksa-tietä. Päätettiin olla tarkkoja, kun piti löytää tie mökin avaimen isännän luo Hatunkylälle. Ajeltiin kuuliaisesti ohjeitten (= Esan iPhone karttasovellus) mukaan kolmisen varttia Pohjois-Karjalan kuoppaisia kurateitä, kunnes tultiin vihdoin valtatie 73:lle, samalle jolta oltiin poikettu!!
No, matkailu avartaa, ja saatiinhan mersuun uusi sävytys.
Pirautin mökin isännälle varmistussoiton, että tulossa oltaisiin ja mistä tarkemmin sen avaimen saisi – kun piti se maksukuittikin näyttää. Käski hakeutua Hattuvaaran entiselle kyläkaupalle, jonka oven vieressä piti olla joku koppa, josta avaimia löytyisi, voisi ottaa siitä sopivan. Käski palautella siihen, kun reissu on tehty. Kävi ilmi, että hän itse oleskeli parhaillaan jossain Itävallassa! Ohje piti kuitenkin täsmällisesti paikkansa ja avain taskussa ja huojentuneina päätimme ottaa ilon irti loppu¬matkasta koko rahan edestä. Pysähdyttiin tarkastamaan Hatunkylän sodanaikainen linnake juoksuhautoineen. Siltä pättäreeltä oli moni ryssä saanut kylmää kyytiä.
Perille päästiin vihdoin lähes tunnin alkuperäistä suunnitelmaa jäljessä. Make ja Repsa eivät sanoneet mitään. Olivat odotelleet jo lähes puoli tuntia autossa. Että se siitä saunan lämmityksestä ja muusta etukäteisvalmistelusta.
Tarkastettiin Neitijärven kämppä, joka oli vähän askeettisempi kuin yleensä, ei sähköä, mutta hyväkuntoinen ja patikan henkeen sopiva. Kaasuhella saatiin toimimaan, mutta jääkappi piti pintansa, ja päätettiinkin käyttää luonnonmenetelmää.
Haukattin voileivät ja painuttiin ottamaan tuntumaa karhumaista. Hämärissä heitettiin kolmisen kilsaa Huuhkajanvaaran näkötornille ja takaisin.
Sitten se melko tuttu toimintamalli: saunaa ja sapuskaa.
Alkoikin jo olla nälkä ankarasta reissunteosta, 550 km autossa ja 3 km polulla. Uutena viritelmänä olin päättänyt kokeilla retkioloissa kalansavustusta. Oma laatikko oli varmuuden vuoksi mukana, vaikka mökiltä olisi lupauksen mukaisesti löytynyt ihan hyvä systeemi.
Menyyssä oli (kuivaksi, heh heh) savustettua kirjolohta, perunoita omasta maasta, kermaviili-ruohosipulikastiketta, metsäsienisalaattia á la Prisma, kyytipojaksi Hedgegrow, saksalainen luomuvalkkari.
Lauantai
Uni maittoi, ensimmäinen kerta kun kerrossänky ei natissut! Joko hyvin rakennettu sänky tai sitten yläpetille sijoittunut Make on oppinut levitoimaan.
Aamupalana perinteiseen tapaan kokonaisista kaurasuurimoista tehtyä uunipuuroa. Omenamehu oli tällä kertaa Lotinan plantaasilta. Omenahillon se oli unohtanut. Gourmet-tasoa toi pöytään Maken luomutomaatit, joiden hinta ylittää kirkkaasti kaviaarin. Että herroiksi elettiin heti alusta lähtien.
Ruunaan retkeilyalueen polut kulkevat Lieksanjoen rantamilla. Joki laajenee muodostamaan muutaman järven, joista ensimmäiseksi kohteeksi oli luontevaa valita Neitijärvi, jonka rannalla kämppäkin oli. Korkeuserot eivät olleet kovin suuria, mukavasti menohaluja nostavaa kangas-metsää ja suopaikoilla hyvät pitkospuut. Tosin neitseellinen lumi niitten päällä sai ainakin kärkimiehen varuilleen.
Kaatumistilastoihin ei tullut tällä reissulla merkintöjä. Lämpötila oli nollan tietämissä, puolipilvinen ja sen verran tuulta, ettei juuri tuntenut hikoilevansa.
Vaikka oltiin jo lokakuun puolivälissä ja näinkin pohjoisessa, koivuissa oli vielä yllättävän paljon lehtiä. Eläinhavainnot jäivät vähäisiksi, Repsa ja Make kertoivat nähneensä koppelon tulomatkalla. Selvittämättä jäi myös oheiset jäljet?
Karhuja on lehtitietojen mukaan ollut tänä vuonna Pohjois-Karjalassa ennätyksellisen paljon mutta eipä vaan osunut kohdalle. Hirvimiehiä, hirvistä puhumattakaan ei näkynyt eikä laukauksiakaan kuulunut. Johtunee siitä, että liikuttiin koko ajan retkeilyalueen sisällä.
Haapaniskassa päästiin kaarisiltaa pitkin joen yli. Jatkettin jokivartta takaisin päin ja kiivettiin Miikkulanvaaran yli takaisin Neitijärven rantaan. Neitikoskella saatiin näyte freestyle-koskenlaskusta.
Mietittiin, millä ilveellä päästäisiin Tervosenlahden yli, niin säästyttäisiin lahden kiertämiseltä. Esa bongasi Ruunaan retkeilykeskuksen omistajan rantapolulla ja puhui hänet soutamaan meidät yli. Tällaista vieraanvaraisuutta stadissa asuva hämmästelee pitkään. Kattilaniemen laavulla nautittiin perinteinen retkilounas: Hernekeittoa, nuotiomakkarat ja voileivät kossupaukulla terästettynä.
Takaisin lampsittiin vajaat kuusi kilsaa Anttosenkangasta Saunalahteen, jossa nautittiin asiaankuuluvat iltapäiväkahvit. Loppuhuipennuksena uusi visiitti Huuhkajavaaralle, tällä kertaa etelästä käsin. Retken kovin nousu ja vielä portaat tornin huipulle. Mutta näköala oli sen väärti.
Lauantain lenkin pituudeksi tuli 19 km. Repsa ja Make jäivät lämmittämään kämppää ja saunaa.
Stadin kundit lähtivät hakemaan mersua vajaan 3 km päästä Mutikaisenkarin parkkipaikalta.
Sauna oli kokeneiden samoilijoiden vaatimusten mukainen. Puulämmitteinen tietysti, etuna kuumavesisäiliö josta jäi aamuksi hyvät tiskivedet.
Kokopäivän patikan päätteeksi oli hyvä, että muona oli valmiksi tehtyä ja nopeasti valmista nälkäisten uroitten haukattavaksi. Listalla oli alkuruokana katajanmarjasilakkaa ja oikeena ruokana hirvipataa, kuhmolaisen ystävän kaatamaa. Mukana uusi tuttavuus Vääksyn myllyltä, kotimainen speltti. Viiniksi Lotina oli valinnut härjänverta, Sangre de Toro. Jälkiruokana nautittiin Maken tekemää kakkua patikan perustajajäsenen Esan kunniaksi.
Sunnuntai
Aamusapuskan ja eväitten valmistelun jälkeen ajeltiin kymmenkunta kilometriä Horkan parkkipaikalle. Tarkoitus oli katsoa alueen eteläinen reuna, Murroojärvi ja Kattilajärvi. Sää oli puolipilvinen, kirkastui päivän kuluessa ja lämpötila vähän plussan puolella. Reitti kulki ensin Lieksanjokivartta pohjoiseen Muurroonkankaan poikki ylityspaikalle.
Päästiin harjoittelemaan ensimmäisen kerran veneen hinausta, kun ylitysvene piti tietysti palauttaa alkuperäiselle paikalleen. Ylityksiä tuli kaikkiaan viisi, joten ei tarvinnut kinastella kuka saa soutaa. Päätettin ruokailla Kattilajärven pohjoispäässä samalla laavulla kuin edellisenä päivänä. Mitäpä sitä vaihtamaan hyväksi havaittua paikkaa.
Nyt tosin tuulen suunta oli kääntynyt länteen ja vähän meinasi palella.
Paluureitti oli aluksi samaa polkua kuin mitä tultiin, mutta Vastuuniemen risteyksessä käännyttiin kiertämään Murroonlahti. Reitti kulki Murroojärven länsipuolta Niskalahden kautta Murroo-koskelle. Se oli mahtava huipennus koskinäkymineen. Nähtiin myös jonkun paikallisen patun vaatimaton saunamökki (=hirsilinna) kosken partaalla.
Päivän taival päättyi Siikakoskelle 20 km patikoinnin jälkeen. Sillalta näkyi yksinäinen perhokalastaja ja myöhemmin päräytti ohi koskenlaskuporukka. Jotain turisteja.
Sepe jäi vielä etsimään jotain karahkoita, kun sillä on kai polttopuut vähissä. Muu porukka lähti lämmittämään mersua.
Ruokalistalla oli lammaskaalia. Onnistui kämppäoloissa ihan kohtuullisesti, mikä perustui siihen että Lotina oli keitellyt lihapaloja jo edellisenä iltana mureaksi. Kaali paloiteltiin paikan päällä ja kypsyi 20 minuutissa. Perunat keiteltiin ja kyytipoikana oli Suomussalmen puolukkasurvosta ja italialaista sangiovese-punkkua Don Camillo.
Nukkumaan ei tarvinnut kahta kertaa käskeä.
Maanantai
Herätys 5.30! Aamupala nautittiin tavalliseen tapaan, mutta siten läpänheitto loppui kuin taikaiskusta. Tehotiimi siivosi kämpän tunnissa vain muutamien valittujen komentojen rikkoessa määrätietoisen aherruksen.
Jokainen tiesi täsmälleen mitä piti tehdä. Klo 7.30 oltiin valmiina loppupotrettiin ja eikun tien päälle.
Paluumatka meni hyvän ajokelin vallitsessa notkeasti, noin 7 ¼ tuntia! Matkalla Esa näki taas rekan kyljellään pientareella. En viitsinyt sanoa että se oli se sama…
Mitä seuraavaksi?
Mitä kaiverretaan ensi vuonna juustohöylään? Asia jäi vielä auki, mutta vakaasti päätettin jatkaa perinnettä. Lokakuun puoliväli tuntuu hyvältä ajankohdalta, olisko se 14.-16.10.2011?
Mikäs on mennessä, kun on hyväkuntoinen porukka, metsien miehet.
ja sitten vielä Repsan täydentämä muistilista!
Hankinta- ja muistilista (hieman yhdistelty)
- GPS-laite, Sepen kompassi
- hunaja
- III-olut, kivennäisvesi, tuoremehu, marjakeittopurkki puuroon, maito (kahviin)
- kamera
- kartta
- kiertopalkinto (kaiverrettu)
- lonkero
- maastokeitin, maastopefletit, maastoruokailuvälineet, puukko
- otsa- ja taskulamppu, paristot
- perunalastut
- pyyhe, liinavaatteet/makuupussi, vaihtovaatteet, hygienia- ja lääkelaukku
- sokeri, pannukahvi, tee, suola, anjovis, sinappi, suolakurkku, vaalea ja tumma leipä, levite, leikkele, juusto, grillimakkara
- hernekeittopurkit, tomaatti, tuorekurkku, kananmuna, jogurtti, suklaapatukka, höyrytetty kaurasuurimo, banaani
- sytykkeitä maastonuotiolle
- talous- ja WC-paperi, tuorekelmu, astianpesuaine, tulitikut, kertakäyttöastioita, termarit
- äijä ruokaa
- viinit ja ”väkevät viinit” tarpeen mukaan
Ja sitten vielä GPS-miehille Makelle ja Repsalle (Sepe tämän jo tietääkin ja Eza ei ymmärrä)
MUISTATKO KOMPASSIN KÄYTÖN?
Suunnistaminen on tärkeimpiä perustaitoja. Kertaa tästä tärkeimmät seikat. Ellei sinulla ole kompassia, hanki sellainen. Esimerkiksi marketeissa on hyvälaatuisia kompasseja muutaman euron hintaan. Kilpakompasseista saat maksaa enemmän, mutta yksinkertaisimmilla malleillakin kokeessa pärjää. Hyvällä tuurilla voit löytää asevarikon myymälästä tai kirpputorilta vanhan toimivan marssikompassin. Sellainenkin on täysin käyttökelpoinen.
Kompassin neula on magneetti, joten se on altis metalliesineiden aiheuttamille häiriöille.
Älä siis käytä kompassia ajoneuvojen tai voimakkaiden sähkölinjojen läheisyydessä. Pienetkin metalliesineet aiheuttavat häiriöitä, jos ne ovat liian lähellä kompassia.
Oikeassa suunnassa kulkemisen taito on tärkeää silloin, kun kartalla ei ole sen luvun kannalta merkitty riittävästi havaittavia maastopisteitä tai heikot näkyvyysolot estävät maaston havainnoinnin. Kun tehtävänä on siirtyä maastossa paikasta toiseen, suunnitellaan ensin reitti.
Yksinkertaisin tapa on edetä suorinta reittiä, kompassisuunnalla suoraan kohteeseen. Näin kannattaa tehdä, kun matka on lyhyt ja maasto helppo. Pitemmät matkat kannattaa jakaa osatavoitteisiin. Samalla reitti suunnataan suojaisen ja helppokulkuisen maaston kautta.
Osatavoitteet voidaan määrittää 0,5 – 1 kilometrin välein, vaikeassa maastossa tiheämminkin.
Liikkeelle lähdettäessä otetaan kompassisuunta ensimmäiseen osatavoitteeseen. On hankalaa kävellä koko ajan kompassista suuntaa katsoen. Siksi kannattaa ottaa suunta ja valita siltä selvästi näkyvä kiintopiste, jota kohti voi mennä tarvitsematta katsoa kompassia lainkaan. Kiintopisteellä taas pysähdytään ja valitaan uusi kiintopiste samaa kompassisuuntaa käyttäen. Harjaantuneen suunnistajan ei tarvitse edes pysähtyä uutta kiintopistettä valitessaan.
JA LOPUKSI KIITOKSET
Markku Lappalainen http://www.ruunaa.fi/fi/etusivu/index.php
– kun kaiken kiireesi keskellä ystävällisesti soudit reippaasti 4 Sinulle tuntematonta vaeltajaa toiselle rannalle. Kertoilit vielä alueesta sekä mitä kaikkea siellä voi harrastaa. Uskomme, että joskus poikkeamme moikkaamaan.