2000 Evo

Palaa Vaellus -sivulle

EVO 11.-12.11.2000

Ensimmäinen reissu alkoi Evosta. Esa aloitti järjestelyvastaavana.

Lisäkuvia

Evon kansallispuisto

Kuvan otti Esa. Kuvassa vasemmalta Repsa, Make ja Sepe.

Vuonna 2008 aloimme Kolilla muistelemaan ensimmäistä reissuamme. Hyvin on tuo dementia iskenyt, kun ei kenellekkään tulvahtanut suuria mullistavia muistoja tai erikoisia kokemuksia.

Tästä oppineena pyrimme nyt aina reissun jälkeen kokoamaan ajatukset ja kirjoittamaan muistoja matkan varrelta.

Kameroitakaan ei ollut oikein matkassa, niin innoissamme olimme, että nyt Metsäveljet (Four City Cowboys) pääsevät luonnon helmaan ja tekniset vermeet jäävät kotiin.

Mitä nyt kännykät toki kaikilla mukana, läppärit sentään jäivät matkasta pois. GPS:siä ei ollut – vielä ensimmäisellä kerralla matkassa.

Pääkartanlukijaksi valikoitui Sepe, onhan hänelle lapsuuden ajalta kunnon armeijamallinen kompassi (yli 40 vuotta vanha ja vielä pelaa).

Make osoitti myös hyviä kartanlukutaitoja, joten hänestä tehtiin ”BACKUP” reitinlukija, jos Sepelle iskisi vaikkapa dementia…

Repsa sanoi, että hän jää suosiolla peränpitäjäksi eli potkii Esaa persuksiin, ikäänkuin kannustuksena -varsinkin mäkiä ylös kiivetessä.

Kuntokäyrän mukaisestikin tämä oli lähes oikea marssijärjestys, sillä Sepe oli kovakuntoisin, Make seuraavaksi. Vaan Repsan olisi pitänyt kulkea kolmantena ja Esa huohottamassa viimeisenä.

Matkanteko

Näin jälkikäteen muistellen (tyhjää täynnä yläkerta -perskeles) matka sujui kuin siivillä vaan. Kieli pitkällä odottelin reissua ja hieman ehkä jännittikin, että mitenkä Esa-poika pärjää noiden ”kuntohirmujen” kanssa.

Hesasta tultiin junalla Hämeenlinnaan (about klo 18:05), josta Repsan kyydillä loppumatka (tavarat peräkärryssä). Sen verran kaupunkilaisilla vaeltajilla pitää tavaraa olla, että peräkärry tarvitaan. Ei riitä ihan perusjutut.

Sää

Näin jälkikäteen muistellen (tyhjää täynnä yläkerta -perskeles) ilmat olivat hyvät koko reissun.

Majoitus ja ruokailu

Mökki Karhula, Evon retkeilyalueen kaakkoisosassa Evojoen rannalla.

Ruokaa oli riittävästi ja kiitettävää. Olihan Esan rakas vaimo ahertanut keittiössä, jotta kaupungin pojat raskaan metsäreissun jälkeen saisivat massut täyteen kunnon perusmuonaa.

Majapaikka täytti täysin odotukset. Eihän kukaan ollut osannut odottaa yhtään mitään, muuta kuin, että sauna on pakollinen ja mieluiten toimiva sellainen

Maisemat

Ensimmäistä kertaa kun reissussa oltiin, niin ei oikein osannut odottaa mitä kaikkea näkisi. Suomen kaunis luontohan se on pääasia.

Tietysti odotti, että näkisi hirviä, oravia, kettuja, majavia, eri lintuja, jne. Näin jälkikäteen 10 vuoden ajalta, on tämä eläinkannan ”saalis” jäänyt tosi pieneksi. Hirven nukkumapaikkoja on kyllä nähty, karhun paskaa, majavapatoja, muutamia lintuja, yksi hirvestäjän koira, pari-kolme kotikoiraa…

Kommellukset / Erityiset muistelot

Kukaan ei kaatunut, mitään ei mennyt rikki

Kaatumistilasto ja Terveys

Kaatuneita 0 ja kaikkien terveys kohdallaan, mitä nyt normaaleja ukkomiesten remppoja 😉

Palaa Vaellus -sivulle