Vaellus

ULKOILU [Kerralla KOKO VUODEN ANNOS]

Make, Repsa, Sepe ja Esa ovat jo useita vuosia tehneet yhteisiä vaellusreissuja eri puolella Etelä-Suomea.

Vaellus aluksi keskittyi perjantai – sunnuntai aika-akselille loka-marraskuulle eri kansallispuistoissa, vaikeutena oli kalentereiden synkkaaminen. Nykyään ajankohta syyskuun – lokakuun puoliväli ja mennään torstaiksi tai perjantaiksi -> ja  maanantaiksi kotiin.

Peruskriteeri on, että SAUNA pitää olla, muuten mökki saa olla minkälainen tahansa, sähköllä tai ilman, sisävessa tai ulkovessa…

Kolme IT-alan edustajaa, joita yksi lääkealan veijari ”ihmettelee” -bitin kääntäjiä ja puhuvat oudoilla termeillä ja 3 ihmettelee tuon veijarin termejä.

Hurtti huumori, kaveria ei jätetä -asenteella pääsee pitkälle. Ennätys on nyt yli 50 km yhden viikonlopun aikana. Esalle (huonokuntoiselle) ylämäet olivat melkein tappojuttuja, vaan kun Luoja ei Esalle suonut järkeä, niin onneksi antoi sitä enemmän sitkeyttä. Silläkin näköjään pysyy parempikuntoisten matkassa…

Miten kaikki oikein alkoi?

Syyskuussa 1998 Esa osti Reijolle synttärilahjaksi virkistyspaketin Ikaalisten kylpylään – kahdelle hengelle. Reijo tietysti ajatteli, että ”mamman” kanssa rentouttava viikonvaihde olisi tiedossa, vaan toisin kävi. Esan reunaehtona oli, että Reijon piti ottaa Esa kaverikseen. Hmm -se siitä ”mamman” kanssa nyhjäämisestä.

Käytiin kuntosalilla, pelattiin sulkista (Reijo voitti mennen-tullen, eikä tullut edes hiki), syötiin ja pikkuisen juotiinkin ja parkettien partaveitset pääsivät jopa pyörähtelemään, vaikka pikkujouluporukat olivat enimmäkseen liikkeellä.

Muisteltiin menneitä ja mietittiin tulevaisuutta ja ajatus nousi, että kerran vuodessa olisi kiva tehdä yhdessä ”jotain”…

Päätettiin, että seuraavana vuonna mennään uudestaan. Make pyydettiin mukaan 1999 ja käytiin Naantalin kylpylässä. Peruskuviot olivat 1998 kaltaiset ja lopuksi päätettiin (ei kyllä mitään pöytäkirjoja pidetty -hehe), että kutsutaan Sepe mukaan, olivathan kaikki toisilleen tuttuja Esan lasten synttärijuhlien ja muiden elämän kohokohtien juhlallisuuksien kautta.

Sepe ehdotti, että jospa jätettäisiin nuo parkettien partaveitsihommat nuoremmille ja lähdetään äiti -luonnon helmaan. Samoilemaan ympäri maita ja mantuja eli ”Metsä on kirkkoni” aatteella. Rinkat selkään ja keittovälineet mukaan ja katsotaan kenen kunto kestää.

Näin siis porukalla päätettiin ja sovittiin, että jokainen ottaa järjestelyvastuun kerran vuodessa ja valitsee paikan, hankkii perustarvikkeet ja alustavasti ”kellottaa” päivät. Esa aloitti ja tästä sitten enemmän Evon kohdalla…